Käytetyn pörssisähkön kulutuksella painotetuksi keskihinnaksi muodostui 7,03 c/
kWh sähkönmyyjän marginaali (0,38 c/ kWh) mukaan lukien. Hinta on varsin
maltillinen, eikä sähköä olisi millään keinoin saanut halvemmalla, ovathan määräaikaissopimusten
tarjoushinnatkin keikkuneet tuota korkeammalla.
Kulutuksella painotettu keskihinta tarkoittaa sitä, että talvikuukausien
korkeampi kulutus ja hinta vaikuttavat lopputulokseen, toisin kuin jos
keskihinta laskettaisiin pelkistä sähkön kuukausihinnoista.
Kalenterivuoden kulutus oli siis noin kolmanneksen alhaisempi kuin keskimäärin ennen
energiakriisiä. Tilanne on sama kuin aiemmalla syyskuusta 2022 syyskuuhun 2023
ulottuneella tarkastelujaksolla. Jääkö kulutus jatkossa tälle tasolle, riippuu
ensisijaisesti talvikuukausien lämpötiloista.
Sähkölämmitteisessä pientalossa kulutus määräytyy pääosin ulkolämpötilan
mukaan. Näin siitä huolimatta, että sisälämpötila pidetään maltillisena ja lämpö
tuotetaan enimmäkseen ilmalämpöpumpuilla. Suurin sähkösyöppö on ilmanvaihdon
jälkilämmitysvastus (0,9 kW), jota ilman ei kovilla pakkasilla selviä.
Autotallissakin on pidettävä jonkinlaista peruslämpöä, jotta koneet ja laitteet
eivät täysin hyydy. Auton moottorin ja sisätilan lämmitykseenkin kuluu sähköä. Kaikkea
kulutusta ei voi ajoittaa edullisempaan yöaikaan varsinkaan lämmityksen osalta.
Pörssisähköasiakkaan hartaana toiveena on että nämä vuodenvaihteen ”hirmupakkaset”
jäisivät tähän ja kevättalvi jatkuisi leutona ja tuulisena!
Kokemuksia sähköllä lämpenevän 1990-luvun omakotitalon energiansäästötoimista talvikaudella 2022–2023.
maanantai 1. tammikuuta 2024
Seitsemän senttiä/ kWh
Vuoden 2023 sähkönkulutus on nyt taputeltu. Energiaa kului kalenterivuoden
aikana 15 180 kWh, mikä on kutakuinkin sama määrä kuin syyskuussa 2022 aloittamallani
vuoden tarkastelujaksolla. Parin prosentin (1,8 %) nousu johtuu loppuvuoden
pakkasista. Toisaalta molempiin jaksoihin mahtuu leudohko kevättalvi, jollaista
ei ainakaan nyt näyttäisi olevan tulossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
Sähkön hinta puhuttaa, joten nyt talkoisiin!
Sähkön hinta on tänä syksynä kivunnut uusiin sfääreihin, joten energian säästämiseen on melkeinpä pakko ryhtyä. Näin varsinkin tällaisen oma...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti