Kuluneen viikon ajan vuorokauden keskilämpötila on
pysytellyt plussan puolella. Lauhan ja tuulisen sään ansiosta viime päivät on saatu
nauttia suhteellisen edullisesta pörssisähkön hinnasta. Tämän hetken (18.1.) ennusteen
mukaan tammikuu näyttäisi jatkuvan siedettävissä lämpötiloissa lopuille saakka.
Omassa, kahden aikuisen ja kahden ilmalämpöpumpun taloudessani
sähköä kuluu nollakeleillä kaikkiaan noin 50 kilowattitunnin verran
vuorokaudessa. Kun lämpötila laskee kymmenen pakkasasteen vaiheille, kulutus
lisääntyy karkeasti noin puolella eli 50 prosentilla. Tämä on tilanne joulukuun
ja tammikuun alkupuolen kokemusten valossa.
Ilmalämpöpumppukin kuluttaa sähköä ja se tarvitsee sitä
enemmän, kun ulkolämpötila putoaa pakkaselle. Tämä tosiasia tahtoo monelta helposti
unohtua. Lohtuna tässä on tietysti se, että yhdellä kilowattitunnilla ilppi
tuottaa pari kolme kilowattituntia ilmaiseksi ainakin sen jälkeen, kun investointi
on kuoletettu.
Mitäpä muuta talossa on tehty sähkön säästämiseksi?
Takalle on tarjottu puuta muutaman asteen pakkasilla, mutta sen
vaikutus lämmityssähkön kulutukseen ei liene niin suuri kuin voisi olettaa. Syitä
on lähinnä kaksi: talossa on suhteellisen runsaasti asuinneliöitä vieläpä kahdessa
kerroksessa, eikä takan sijainti ole lämmityksen kannalta kaikkein
optimaalisin.
Ilmanvaihdon osalta päädyin lopulta siihen, mitä eräs
hoksaava fb-keskustelija suositteli eli säätämään jälkilämmitysvastuksen kytkeytymisrajan alemmaksi, peräti +16 asteeseen. Iv-koneen vastuksen sijasta lämmitän hiukan viileähköksi jäävää tuloilmaa
vasta huonetilassa ilmalämpöpumpuilla, joiden hyötysuhdekin on parempi kuin
vastuksella.
Kovemmilla pakkasilla ilmanvaihdon kierroksia joutuu tosin pudottamaan
yhdellä pykälällä osaksi aikaa vuorokautta, jotta huonetilat eivät jäähdy
liiaksi. Ilmalämpöpumpun hyötysuhdekin nimittäin laskee selvästi pakkasen
kiristyessä kaksinumeroisiin lukemiin. Pientä säätöä siis joutuu tekemään
pitkin matkaa.
Käyttöveden lämmitystarvetta on vähennetty hankkimalla keittiön ja WC:n hanoihin säästösuuttimet sekä suihkuun vettä säästävä suihkupää. Hanojen maksimivirtaama on nyt noin 4,5–5 litraa minuutissa ja suihkusta vettä tulee samassa ajassa enimmillään 9 litraa. Puhdasta jälkeä silläkin saa aikaaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti