Fortumkin muisti (entistä) asiakastaan liki 600 euron
loppulaskulla kuukauden ja kymmenen päivän ajalta. Pörssisähkön keskihinnaksi ilman
perusmaksuja muodostui tuolta ajanjaksolta ”maltilliset” 27,1 c/ kWh. Tokihan
joulukuun alun keskihinta heilui yli 40 sentin, kun podettiin viikkokausien
tuulettomuutta samalla kun Olkiluoto 3 seisoi toimettomana.
Tällä hetkellä ajatus askaroi Helenin tekemän 6:n kuukauden kiinteähintaisen
tarjouksen parissa. Sitoako itsensä puoleksi vuodeksi hintaan 20 c/ kWh +- kulutusvaikutus
vai jatkaako riskillä pörssiasiakkaana? Joulukuun suolaiset puolen euron
tuntihinnat vetivät sen verran hiljaiseksi, että Helenin tarjousta on pakkokin
pohtia vakavasti. Tietäisipä ainakin paremmin, mitä sähkö maksaa.
Hallituksen toisen sähkötukipaketin tarkemmat ehdot ovat yhä
levällään, joten ei ole vieläkään tietoa, kuinka suuren osan sähkölaskusta valtio
lopulta maksaa talvikuukausien ajalta. Jos uskoa poliitikkoihin ja Olkiluoto kolmoseen
riittää, kannattaa kenties ottaa riskiä ja pysyä pörssiasiakkaana.
Onneksi Helenin tarjous on voimassa maaliskuun loppuun, niin
ehtii tutkailla asiaa. Mutta kovin pitkään ei kannata miettiä, koska 6 kk:n sopimus
jatkuu helposti yli kesän, jolloin pörssihinnat lienevät jo muutenkin alhaalla.
Kumma kyllä, muut sähköyhtiöt eivät vielä ole lähteneet kunnolla kilpaan
Helenin kanssa.
Joulun alla tehdyt sähkön futuurikaupat (musta käyrä kuvaajassa) ennustavat pörssihinnan laskevan kevään aikana tammi-helmikuun runsaasta 30 sentistä/ kWh huhtikuussa jo 20 senttiin ja kesäkuussa alle viidentoista sentin. Jatkossakin hinta pysyisi 20 sentin alapuolella. Kaksi viikkoa aikaisempi ennuste (punainen käyrä) kertoo odotusten isoista heilahteluista, joten reaalimaailmassa muutosta voi tapahtua myös toiseen suuntaan, jos jotain yllättävää tapahtuu.
Tässäpä vuodenvaihteen pohdinnat tällä erää.
Seuraavassa postauksessa selvittelen, millaisia toimia talossa on toteutettu energian
säästämiseksi, ja mitä havaintoja on kertynyt sähkönkulutuksen ja ulkolämpötilan suhteesta.
– Oikein hyvää ja toivottavasti myös leudonpuoleista alkuvuotta itse
kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti